Kuulumisia tärähtäneiden kuvien kera

Ma- Ti: sujui aika rauhallisissa merkeissä..

Keskiviikkona juoksentelin koulun jälkeen painavien koulukirjojen kanssa ympäri Helsinkiä valmistujaislahjaa etsien ja torstaina oli sitten hyvän ystäväni lakkiaiset. Lakkiaiset olivat elämäni ensimmäiset ja kivat sellaiset. Ystäväni oli kutsunut sinne kavereita ja sukulaisia, ruoka oli hyvää, seura mikä mahtavin ja tunnelma oli katossa.

tämmönen paketti tuli askarreltua tuorreelle ylioppilaalle

Perjaintai oli surun ja ilon päivä; itsenäisyyspäivä. 

Silloin tuli muisteltua niitä kaikkia sotilaita jotka uhrasivat henkensä vapaan Suomen puolesta...

Sitä äitiä jonka pojat lähtivät sotimaan itsenäisen Suomen puolesta...

Niitä lapsia jotka menettivät isänsä itsenäisen Suomen puolesta...

Sitä vaimoa joka menetti rakkaansa itsenäisen Suomen puolesta...(jne.)

kuva:googlesta

Hyvät ystäväni päättivät perjantaina vapaanpäivän kunniaksi järjestää pienet "rauhanomaiset" pippalot, mutta kuinkas kävikään... Juhlat olivat kaukana rauhallisuudesta, kiljuimme täyttä kurkkua, nauroimme niin paljon, että joillekin tuli tippa linssiin, söimme niin paljon hyvää ruokaa hyvässä seurassa, juttelimme syvällisiä ja vähemmän syvällisiä, kerroimme noloja tarinoita siitä mitä meille on joskus tapahtunut, nauroimme, kiljuimme...jne. 

Juhlat päättyivät siihen, kun eräs "emännistä" tajusi viimeisen junan lähtevän 5minuutin päästä, jolloin juoksimme kaikki niin kovaa kuin jalkamme pystyivät. Kerkesimme junaan, jossa sitten nauroimme liiankin kovaa helpotuksesta. 

Ajatuksia tumblrin kera

Kirjoitin tänne blogiin kuukausi sitten ja yhden kuukauden aikana on tapahtunut yllättävän paljon. 

Pitkiä keskusteluja tuntemattomien kanssa, uusia ystäviä eri puolilta maailmaa, naurua, grafiitteja, kahviloissa chillailua, kirjastossa opiskelua, itsensä ilmaisua, spontaaniutta, suklaata, elokuvia, kirjoja, itkua, jännitystä, onnistumista, epävarmuutta, juhlia, läheisiä, uusia asioita...jne. 

apua :o migreeni!

Uskaltaisin jopa väittää, että olen kasvanut ihmisenä ehkä pari senttiä lisää viime kuun jälkeen. Tunnustan olevani perfektionisti, en tee mitään ilman tarkkaa suunnittelua ja pitkää harkintaa. Kirjoitan kaiken aina ylös n. 10 kertaa milloin mihinkin, enkä liiku ilman kalenteria tai puhelintani...

Olen kuitenkin onnistunut nauttimaan viimekuusta täysin siemauksin, ilman jatkuvaa kalenterin ja puhelimen käyttöä.

Uskallan herätä nykyään ilman herätyskelloa! Olen huomannut, että aika menee paljon hitaammin kun heittäytyy sen vietäväksi, eikä stressaa siitä, ettei esim. kerkeä tekemään kaikkia läksyjä tai lukemaan huomisen kokeen koko koealuetta. 

Ihminen keskittyy yleensä konkreettisiin asioihin ja rakastaa valitella esim. siitä kuinka ulkona on niin kylmä ja lunta ei sada. Yritän itse vähentää valittamista (sanoo neiti, joka on toiselta nimeltään valittaja) ja nauttia pienistä arjen iloista. Kylmien kelien tultua aamutaivaan kauneus on henkeä salpaava. Rakastan pieniä asioita ja rakastun pieniin asioihin, on vain harmi etten aina arjen kiireiden takia huomaa niitä.

Heräsin lauantaina seitsemältä, jolloin muu perhe oli vielä nukkumassa. Menin keittiöön ja laitoin tee veden kiehumaan ja menin rukoilemaan aamurukoukseni. Rukouksen jälkeen menin keittiöön ja avasin verhot ja näin kauneimman auringon nousun ikinä, istuin keittiöpöydämme päällä ja nautin kauniista näystä kuuman teen kera. Oli hiljaista, rauhallista ja minun oli hyvä olla. Siinä istuin, ihailin ja totesin itselleni, että Jumala on luonut kauniin maailman meille. Me kuitenkin teemme maailmastamme näköisemme tekojemme seurauksista.

lävistys <3 maby one day...