Kiipesimme kylän ylle,
kävelimme pitkään.
Kohta lähden kotiin, entä jos en enää palaakkaan?
jokainen hiljaa mietti.
Nauroimme, hikoilimme, juoksimme ja kävelimme, sitten taas nauroimme.
Jokainen meistä toivoi salaa pystyvänsä painamaan replay nappia, uudeleen ja uudelleen.
Katselimme vuohia, jonka jälkeen näimme lehmiä joita oli yllättävän vaikea kuvata.
Rukouskutsu.
Oli magribin aika, rukoilimme vuorten yllä.
Lapset kuiskuttelivat kuinka hauskoilta näytämme kun rukoilemme ulkona,
se oli yksinkertaista, mutta kaunista.
Eksyimme matkalla kotiin, oli pimeä, asuimme sentään kylässä.
Otimme kuvia, ja juoksimme kilpaa vuoria alas,
täytyi varoa.
Nauroimme, juttelimme, juoksimme ja kävelimme, sitten taas nauroimme.
Rakas, rakastan, rakastaa, rakkaus, rakkaampi, rakkain, rakkaat, rakkaita, rakkaani...
Siinä ovat heidän nimensä.
Joillain on samat nimet ja toisilla on monta nimeä.
Siinä ovat heidän nimensä, jotka kuuluvat ikuisesti sydämmeeni.
Siinä ovat heidän nimensä, joiden pelkkä ääni tai kuva saa minut hymyilemään.
Siinä ovat heidän nimensä, joiden kanssa haluan kokea paljon samanlaista ja parempaa.
Siinä ovat heidän nimensä, joita paratiisissa haluaisin tapaa.
Siinä ovat heidän nimensä, joiden kanssa haluan elää.
Siinä ovat heidän nimensä, jotka tekevät minusta päivä päivältä nöyremmän ihmisen.
Siinä ovat heidän nimensä, minun lahjani Jumalalta.
Kiitos ja ylistys kuuluu totisesti Allahille.
-Fatima.S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti